Lahti,
Finland
10.5.–4.6.
2023


FI

TAPAHTUMAN TAUSTAA




Climate Utopias (2021)

Climate Utopias oli kuvataidefestivaali, jonka Lahden valokuvataide ry järjesti marraskuussa 2021 osana Lahti – Euroopan ympäristöpääkaupunki -teemavuotta. Festivaali levittäytyi kolmeen osoitteeseen Lahden keskustassa 15.–30.11.2021. Kaikkiin festivaalin tapahtumiin oli vapaa pääsy.

Ekokriisi on vakiinnuttanut asemansa julkisessa keskustelussa, mutta ilmastonmuutoksen ja luontokadon värittämät tulevaisuuskuvat vaikuttavat synkiltä ja väistämättömiltä. Maailmanlaajuinen Covid-19 pandemia kuitenkin osoitti, että nopeat ja suuret rakenteelliset muutokset ovat mahdollisia silloin, kun se on välttämätöntä. 

Climate Utopias esitti teoksia monipuoliselta joukolta tekijöitä, jotka tutkivat taiteessaan teknologian, kulttuurin ja luonnon välisiä yhteyksiä sekä niiden mahdollisuuksia tulevaisuuden ekologisessa jälleenrakennuksessa. 

Esitettyjä teoksia yhdisti ajatus siitä, kuinka meidän on haastettava nykyisiä käsityksiämme tulevaisuudesta, jotta voimme sopeutua elämään maapallon kantokyvyn rajoissa. Festivaali rakensi keskustelua teosten välille ja pohti utopioiden muutosvoimaa sekä paikallisella tasolla että globaalisti.  

Climate Utopias 2021 -festivaalille avoimen haun kautta valitut taiteilijat olivat Nuño de la Serna (Espanja), Miia Autio (Suomi), Ismail Odetola (Nigeria), Jukka Silokunnas (Suomi), Sophie Allerding (Brasilia/Saksa) sekä työpari Minna Rainio & Mark Roberts (Suomi & Iso-Britannia). Valitsijaraadissa toimivat festivaalin taiteellinen johtaja Henri Airo, Aalto-yliopiston taiteen ja median professori Laura Beloff, valokuvataiteilija Jonne Heinonen sekä Maa- ja metsätalousministeriön ilmastonmuutoksen sopeutumisen asiantuntija Karoliina Pilli-Sihvola.

Utopias Lahti 2023 –festivaali on syntynyt halusta jatkaa työskentelyä samojen teemojen parissa taiteen, tekniikan ja tulevaisuuden tutkailun rajapintoja hyödyntäen ja kulkien.

EN

FESTIVAL HISTORY




Climate Utopias (2021)

Climate Utopias was an art festival organized by VTRY in November 2021 as part of the Lahti – European Green Capital 2021 -initiative. The festival took place in three locations in Lahti city centre from 15.–30.11.2021 with free entry to all the events.

Climate Utopias 2021 presented works from a group of artists who explore the connections between technology, culture and nature in their work. The presented artworks were connected by the idea that we need to challenge our current perceptions of the future in order to reshape our societies in the face of the climate-crisis. 

The festival works discussed the transformative power of utopias both locally and globally, presenting visions, imaginations and alternative futures of humanity amidst the eco-crisis. Amongst other themes, the works exhibited at the festival suggested new myths to guide us in rebuilding our relationships with non-human actors, redirected media imagery towards climate action and asked if the catastrophe brought on by covid-19 help us identify with a future amidst the eco-catastrophe.

The artists selected for the Climate Utopias 2021 festival through an open call were Nuño de la Serna (Spain), Miia Autio (Finland), Ismail Odetola (Nigeria), Jukka Silokunnas (Finland), Sophie Allerding (Brazil/Germany) and the working couple Minna Rainio & Mark Roberts (Finland & Great Britain). The jury consisted the festival's artistic director Henri Airo, Aalto University art and media professor Laura Beloff, photographic artist Jonne Heinonen and the Ministry of Agriculture and Forestry of Finland's climate change adaptation specialist Karoliina Pilli-Sihvola.

The Utopias Lahti 2023 festival is born from the desire to continue working on the same themes through the crossovers between visual art, technology and futurism.

HISTORY 





Climate Utopias (2021)


            Kuvat / Photos
            Climate Utopias Festival 2021


            Sophie Allerding
            Ismail Odetola
            Jukka Silokunnas




















Lahden Valokuvataide ry
Kymintie 1 – 15140 – Lahti FI